#273 Miten elämä jatkuu

  Pojun poismenosta on nyt muutama päivä. Meillä ei olla vieläkään oikein tajuttu koko juttua. Juuri suunniteltiin miten sille pitäisi kohta taas aja kesälookki, kun alkaa tulla liian kuuma. Kaikki tapahtui vaan niin äkkiä ettei kukaan ehtinyt edes kissaa sanoa. Tulee valtava ikävä pikkuista.

  Ensimmäisenä edessä oli päätös mitä pikkuiselle tehdään. Olisin halunnut haudata sen maalle äitini pihalle, mutta se ei käytännön syistä olisi onnistunut. Toisena vaihtoehtona mietin tuhkaamista ja googlettelinkin siitä paljon tietoa. Se kuitenkin vaikutti jotenkin tylsältä vaihtoehdolta. Halusin nimenomaan haudata pojan johonkin kivaan paikkaan missä sen olisi hyvä olla. Kämppikseni ehdotti äitinsä pihaa jonne oli jo muutamat heidän aikaisemmat lemmikit haudattu. Vaihtoehto tuntui huomattavasti paremmalta kuin tuhkaaminen ja sunnuntaina käytiinkin kaivamassa pikkuiselle kuoppa. Löysimme oikein ihanan paikan pajun alta. Sinne se oli hyvä jättää.

  Mitäs nyt Neidin kanssa? Katsomme ainakin alkuun miten se suhtautuu yksinoloon. Tähän asti se on vaikuttanut ihan normaalilta, tietty kaipaa nyt huomattavasti enemmän ihmiskontaktia kuin aikaisemmin. Toista kania meille ei varmaan tule ellei tilanne mene ihan mahdottomaksi. Meillä ei tällä hetkellä ole oikein tilaa ottaa toista kania. Tottakai olisi ihanaa ottaa joku suloinen poikanen, mutta kun tilaa ei vain ole riittävästi. Neiti on kuitenkin ollut suurimman osan elämästään yksin joten uskallan toivoa sen tottuvan siihen taas uudestaan. Pojuhan oli aina se sosiaalisempi osapuoli noista kahdesta. Poju oli se joka vaati toisen kanin seuraa, kun taas Neiti on aina ollut se itsenäisempi osapuoli. Todennäköisesti vain aika kertoo mitä tapahtuu.

  Entäs sitten bloigin tulevaisuus? Kuten olette varmasti huomanneet niin blogi-into on muutenkin laantunut. Joulun jälkeen oli pakko keskittyä kunnolla opintoihin joten kuvaaminen ja kirjoittaminen jäivät. Eläinten kanssa vietetty aika meni kuitenkin blogin edelle. Tuntuu myös hassulta ajatella jatkoa ilman blogin toista alkuperäistä tähteä. Ehkä loman myötä löydän kuvaus- sekä blogi-intoni uudestaan, sen vain aika näyttää.

  Haluan kuitenkin kiittää kaikkia, jotka ovat olleet osallisena meidän perheen elämää näin blogin välityksellä.

Hyvästi pikku ystävä


Poju
8.1.2013-3.6.2016

Koskaan ei tiedä,
onko aikaa paljon vai vähän.
Yhtäkkiä vain huomaa,
se päättyi tähän.
Kun sammui sydä läheisen, 
on aika surun hiljaisen.