#257 Kanikuulumisia

  Pitkästä aikaa taas omien kanien kuulumisia. Neidillä on taas joku dominointi vaihde jämähtänyt päälle ja voi Poju parkaa, kun se joutuu sitä kestämään. Yleensä tuo vaihe kestää vain muutaman päivän ja jos menee sen yli niin erotan ne varmaankin taas hetkeksi. Ei tarvitse Pojun stressaantua siitä niin paljon. 

  Ulkoilua ei olla nyt harrastettu taas vähään aikaan. Täytyy vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja lähteä noiden kanssa taas pihalle.

  Tänään otin taas pupuset juoksentelemaan ja koitin sängyn päällä näpsäistä muutaman kuvan. 

#255 Ranskanpullien kuulumiset

  Eilen olikin taas aika tarkastaa ranskanpullien vointi ja samalla leikata niiden kynnet. Talvella molemmilta löydettiin selästä ihosta sientä, mutta se on lähtenyt hyvin paranemaan. Niiden kynnet olivat kasvaneet taas aivan järkyttävästi. Emma antoi tosi hyvin leikata ne, mutta Ellan kanssa oli vähän vaikeampaa. Suosiolla päätin laittaa ne vain karsinassa olevalle pöydälle ja leikata siinä sillä eihän noita jaksa erkkikään pitää niin kauaa sylissä! Urakan jälkeen ne pääsivätkin ulos ja saivat kasvimaalta salaattia herkuiksi. Samalla otin puhelimella parit kuvat niistä, valitettavasti kamera oli jäänyt sisälle.

#254 Timin jälkiharjoitusta

  Eilen saavuin taas maalle vähän viettelemään lomaa ja pääsinkin saman tien leikkimään paparzzia, kun äitini harjoitteli Timin kanssa jälkeä. Timi tiesi jo etukäteen mistä on kyse niin se hyppeli ja vinkui ihan innoissaan, kun odoteltiin jäljen vanhentumista. Itse jäljen se suoritti nopeasti ja nosti nenän vain pari kertaa maasta koko matkalla. Eli ei siis ihan huonosti. Toki peltojäljellä tuota nenän nostamista ei saisi tapahtua joten harjoitustahan tuo vielä vaatii.


#253 Pitkäkorvien kuulumiset

  Meillä on vietelty nyt kesälomaa ja kamera on ollut nurkassa pölyttymässä. Arki on jatkunut ihan samalla vanhalla kaavalla (eli paljon ruokaa ja nokosia) paitsi ettei olla ulkoiltu yhtään. Pitäisi taas ottaa itseä niskasta kiinni ja lähteä varsinkin kanien kanssa ulkoilemaan. Löysinkin läheltä kivan puistoalueen mihin mennään joku päivä kanien kanssa niin pääsevät vähän tutkailemaan uutta ympäristöä. Jospa tuo kämppis lähtisi mukaan niin saataisin molemmat kanit samaan aikaan ulkoilemaan.

  Tänään siivouksen ohella otin kaneista muutamat kuvat, valitettavasti kaikki Pojun kuvat epäonnistuivat joten tällä kertaa muutama kuva vain Neidistä.