#205 Ensimmäinen uudessa kodissa

  Muutto saatiin tehtyä torstaina ihan aikataulun mukaan (toki purkuun menikin vähän vähemmän aikaa sillä saatiin arvokasta apua) ja nyt ollaankin totuteltu uuteen kotiin. Vielä on kaikki tavarat ihan levällään ja huonekalut kasaamatta, mutta pikku hiljaa niitäkin aletaan laittelemaan kuntoon.

  Muutettiin tosiaan Mishan ja Minnin luo joten Manu sai kaksi kaveria (ja blogi kaksi uutta tähteä). Misha on ollut viime päivät hyvin huonolla tuulella eikä sitä kiinnosta Manu vielä yhtään. Se on viettänyt aikansa makuuhuoneessa ja tänään kävi olohuoneessa ihmettelemässä, mutta Manun nähdessään palasi heti takaisin makuuhuoneeseen. Minniä taas kiinnostaa poika hirveästi, mutta Manu ei ole ihan vielä valmis kaveeraamaan. Suuremmilta tappeluilta ollaan vältytty sillä ollaan pidetty noita tiukasti silmällä. Luulemme kuitenkin, että ainakin Minnistä ja Manusta tulee vielä tosi hyvät kaverit.

  Kanit olivat heti kuin kotona, vaikka joutuvatkin asustamaan tehdashäkissä. Tytöt ovat olleet uusista tulokkaista ihan ihmeissään ja Mishakin kävi sähisemässä niille. Kaneja taas ei yhtään häiritse ympärillä pyörivät kissat.

  Tänään kuvailin ensimmäiset kuvat uudessa kodissa samalla, kun vieteltiin Minnin ja Manun kanssa aikaa. Parempia kuvia saan sitten, kun kaikki tavarat ovat paikoillaan. Jossain vaiheessa kirjoittelen myös tytöille omat esittelysivut ja varmaan tarvitsee blogin nimeäkin miettiä uusiksi.
Manu seuraili tarkkaan Minnin leikkimistä.
Vasen kuva: tämän lähemmäksi Manu ei vielä Minniä päästänyt. Oli mukavampaa tarkastella toista sopivan etäisyyden päästä. Oikea kuva: Minni leikkimässä.
Manu löysi itselleen mukavan paikan.
Matamikin kävi katsomassa mitä jännää olohuoneessa tapahtui.
Hengästynyt Minni leikkien jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentoinnistasi! Pyrin vastaamaan siihen mahdollisimman nopeasti!