#113 Keväinen ilta parvekkeella

Käytiin tänään pupujen kanssa nauttimassa ilta-auringosta. Kuvausta vähän hankaloitti ensin Poju tunkemalla kokoajan syliin hakemaan rapsutuksia ja sen jälkeen Neiti alkoi taas kiusaamaan sitä. Siinä ne sitten juoksivat peräkanaa kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen vein ne takaisin sisälle.

Joudun luultavasti lähipäivinä rakentamaan noille taas väliaidan sillä Neiti on jälleen ihan ihmeellinen. Kiusaa Pojua tosi paljon eikä siinä touhussa ole mitään järkeä. Tai sitten otan Neidin suosiolla hetkeksi eri huoneeseen jotta saavat molemmat hetken olla rauhassa.



#112 Terveiset maalta!

Tuli pitkästä aikaa käytyä porukoiden luona maalla. Torstaina tulikin vielä kauhea lumimyrsky, mutta perjantaina ja lauantaina nautittiin ihanan keväisistä ilmoista.

Timi on kasvanut jo liiankin isoksi (on siis muutaman sentin liian korkea) eikä näytä enää pennulta. Luonteeltaan se on onneksi vielä ihan kakara ja sen kanssa voi viettää kauan aikaa leikkien ja riehuen.

Emma ja Ella (ranskanpullat) asustelevat nykyään suht. tyytyväisinä erillään. Ellalla on selkeästi parempi ruokahalu ja on sisartaan huomattavasti kookkaampi. Emman korvat ovat lähteneet paranemaan hyvin, mutta ne varmaankin jäävät vähän rosoisiksi ja taitaa sinne pari reikääkin jäädä. Oli hassua nostella siskoksia, kun painoero noihin omiin kaneihin on ainakin 4 kg.

#111 Illan hoitohetki

Herra on taas aloittanut sen joka keväisen ihanan karvanlähdön. Illalla vietettiinkin hyvä tovi harjaillessa ja tuli samalla muutama kuvakin räpsästyä pariskunnasta. Ihanaa kuitenkin huomata miten Pojun turkki alkaa vihdoin näyttää paremmalta! Se valkoinen höttökarva lähtee irti ja paikkalle jää kauniimpi ja tasaisempi turkki. Onhan se vähän hassua, että harmaan/mustan jäniksen käsittelyn jälkeen on vaatteet täynnä valkoista karvaa.

Näin paljon lähti tällä kertaa.

#110 Kevään avaus

Tapahtui tänäkin vuonna parvekkeella. Pitkän tauon takia meillä menikin enemmän aikaa parvekkeelle pääsemiseen kuin siellä olemiseen (molemmat olisivat mielummin jääneet olohuoneeseen juoksentelemaan). Kuitenkin ulos päästyämme molemmat olivat heti innoissaan tutkimassa "uusia" paikkoja ja Pojukin innostui vetelemään ilorallia. Toivottavasti kevät nyt jatkuisi ja päästäisiin useamminkin ulos.


#109 Aamu kanien kanssa

Tänään menin jo aikaisin aamulla viettämään aikaa kanien kanssa. Oli ihana katsella auringonnousua ja puuhastella kahden ihanan karvaisen kaverin.. voiko aamu enää mahtavammin alkaa?

Poju on keksinyt kasvattaa itselleen älyttömän söpöt tupsut korvien päihin! Toiseksi alimmasta kuvasta nuo näkyvät parhaiten. Aika onnettomathan nuo ovat, mutta josko ne siitä vielä kasvaisivat.

#108 Kokeiluun uusia ruokia

Selkeästi Versele Lagan Cuni Complete -kaninruoka ei sopinut meille suht korkean rasvapitoisuuden takia. Etsiskelinkin Zooplussan sivuilta vähärasvaisempia ruokia ja päädyin tilaamaan Greenwoods ja Meister Lampe pellettejä.

Äkkisellä testauksella Greenwoodsi maistui paremmin molemmille.

Tilasin samalla uudet valjaat sillä Poju kasvoi jo kauan sitten vanhoista ulos. Nyt aletaankin pikku hiljaa totutella taas valjaisiin herran kanssa.

#107 Herkkupäivä

Eilen kanit saivatkin kunnon herkkulautasen joka osoittautui hyvin pelottavaksi. Olisihan hurja lautanen voinut ahmaista pienet kanit suihinsa käyttäen herkkuja vain pyydyksenä!

#106 Mission Impossible

Hetken hiljaisuuden päätteeksi koitin tänään saada otettua karvakamuista jokseenkin siedettäviä kuvia, mutta lopputuloksen jokainen voi päätellä itse. Täytyy koittaa joku päivä saada parempia kuvia, viimeistään kun Pojun rintakarvat ovat kasvaneet takaisin.