#159 Kuinka Manu päätyi meille

Jokaisella meistä on tarinansa ja tässäpä Manun tarina. Olen kirjoittanu vastaavat myös Pojusta ja Neidistä.

Kissakuume oli vaivannut minua jo pitkään, mutta isäntä oli kauan kissan hankkimista vastaan. Se ei silti estänyt minua selailemasta aina silloin tällöin netistä myytäviä/annettavia kissoja ja unelmoimasta, että joskus vielä mullakin tulee olemaan kissa.

Vannouteneelle koiraihmiselle oli aluksi vaikea myöntää, että kissa saattaisi olla oikea lemmikki tähän kohtaan. Halusin lemmikin joka voi olla vapaasti kämpässä ja on vähän ihmisläheisempi kuin kanit. Kauan puhuttiin koiran ottamisesta, mutta se olisi tullut aika kalliiksi kahdelle opiskelijalle.

Keväällä kissojen katselusta oli tullut jo rutiinia vaikken edes tiennyt millaisen haluaisin. Vaikka pitkäkarvaiset kissat ovatkin ihania niin Pojun jälkeen olen vannonut ettei mulle tule enää yhtään pitkäkarvaista eläintä! Eli lyhytkarvainen ja halusin juurikin uroksen. Sitten tuli toinen ongelma. Halusinko aikuisen vai pennun? Toisaalta aikusein ottaminen houkutteli sillä minullahan ei ollut mitään kokemusta kissoista tai niiden kouluttamisesta. Lopulta kuitenkin pentu vei voiton sillä onko mitään suloisempaa kuin kissanpennut (paitsi kaninpoikaset!)?

Keväällä, kun kyseisestä asunnosta poismuutto alkoi olla ajankohtaisempaa niin aloin ihan tosissani miettiä kissan ottamista. Silloin kuitenkin mietin vielä, että ensin muutto ja sitten vasta uusi eläin. Kesällä kuitenkin kissakuume kasvoi aivan valtavasti ja halusin vain oman pienen kissen! Tässä vaiheessa meidän piti kaverin kanssa muuttaa kämppiksiksi joten katsottiin kissoja vähän yhdessä. Hän halusi tumman, mieluiten mustavalkoisen vaikkei kyseinen väritys minua oikein innostanutkaan. Aloin itse kallistua vaalean puolelle. Ei välttämättä kokonaan valkoinen, vaan saisi olla jotain väriäkin.
Ensimmäinen kuva Manusta
Kerran se sitten iski. Löysin ilmoituksen Manusta ja sen 3 sisaresta ja rakastuin ihan samantien! Soitin seuraavana aamuna naiselle kyseisestä pennusta ja hän sanoi, että minua ennen on jonossa yksi joka ei vielä tiedä haluaako uroksen vai naaraan. Koko päivän jännitin ja oletin minulla olevan kuitenkin huono tuuri ja minua edellä olevat haluavat kuitenkin uroksen. Joka oli kuulemma vielä aivan hurmaava ja valloittava tapaus. Kuka nyt ei haluisi sellaista kissaa?
Seuraavana päivänä olin jo totaalisen stressaantunut, kun nainen soitti. Uros oli kuulemma vapaana jos vielä haluaisin sen! Sitten alkoi kauhea pohtiminen miten ja milloin se saataisiin haettua ja voinko nyt ihan oikeasti ottaa sen kissan. Samantien soitin isännälle ja sanoin, että löysin aivan täydellisen kissen että jookojookojooko ja hän suostui.

Olin aivan hurmioissani enkä olisi millään jaksanut odottaa viikkoa, että saisin oman pienen kissen syliin. Olin silloin vielä reissussa joten kaikki etukäteisjärjestelyt olivat vähän hankalia. Sain kuitenkin hommattua kaiken tarpeellisen ja perjantaina matkalla kotiin haettiinkin Manu.
Sen sisaret olivat myös ihana värisiä: valkoisia joissa oli mustia ja ruskeita täpliä. Kaverini olisi mielummin halunnut sellaisen, mutta olin totaalisesti menettänyt sydämeni Manulle. Hakiessamme sitä se ei halunnut tulla syliini ollenkaan vaan pyristeli vastaan. Silloin otti sydämestä ja mietinkin äkkiä "entä jos se ei halua tulla meidän mukaan, voinko vaan ottaa sen". Pian se kuitenkin rauhoittui ja mentiinkin autoon. Autossa laitoin sen ensin peiton päälle lattialle, mutta se halusi nopeasti tulla syliin katselemaan maisemia.
Tärisin ilosta ja onnesta, kun Manu matkusti todella fiksusti ja rauhallisesti ja nukkui sylissäni. Se oli niin suloinen ja pieni. En voinut uskoa, että tuo pieni täydellinen olento oli nyt minun ja se tulisi jäämään meille. Minun oma pieni rakkauspakkaus. Vihdoinkin unelmani ihanasta täydellisestä kissasta oli totta.
Pari ekaa viikkoa sen kanssa meni yhdessä hurmiossa. Whatsappi täyttyi toinen toistaan suloisemmasta kissakuvasta ja nettikauppojen ostoskorit täyttyivät kissanruuista ja tavaroista. Edelleen olen aivan onnessani tuosta ihanasta otuksesta ja rakkautta se saa kyllä
tarpeeksi. Pian kissanomistamisesta tulikin jo rutiinia enkä enää edes ymmärrä miten olen tullut näinkin kauan toimeen ilman kissaa. Se vain kuuluu tänne. Ja se on edelleen aivan täydellinen niin hyväni kuin huonoinakin hetkinä.

Suunnitelmathan vähän muuttuivat matkalla ja nyt ainakin toistaiseksi asutaan tässä samassa kämpässä. Hauskaa tässä on se, että nyt isäntä on aivan ihastunut Manuun ja on vihdoin jopa pystynyt myöntämään sen. Joten mikäpä meillä tässä asustaessa.

#158 Iltahämärässä

Neidillä oli viime viikolla taas hirvittävä pesärakennusbuumi ja se oli taas nyhtänyt karvoja ihan huolella sekä itsestään, että Pojusta. Raukka on taas joutunut hullun naisen kiusaamaksi.

Kanit ovat taas ottaneen ison harppauksen Manun sietämisessä. Neiti kestää koskettelua huomattavasti enemmän kuin ennen, mutta välillä silläkin menee hermo ja silloin se komentaa Manua. Kisse onneksi ymmärtää tuon komentamisen ja antaa Prinsessan hetken aina olla rauhassa. Poju kulkee kissen rinnalla ihan kuin olisivat aina olleet kavereita. Sitä ei haittaa Manun pelleilyt sitten yhtään. Hassua huomata, että pikkuisesta nössöstä Pojusta on kasvanut iso.

Pojun turkki on taas kamalassa kunnossa, kun en ole kiireiltäni sitä pahemmin ehtinyt harjata siispä se onkin tämän viikon operaatio. Ei tarvitse pelätä, en nyhdä sitä samanlaiseen kuntoon kuin kesällä.

#157 Alkuviikon kuulumiset

Alkuviikko vietettiin Manun kanssa vielä tyttöjen seurassa ja maanantaina Minni ja Manu leikkivät jo kunnolla keskenään hippaa yms. Mishakin alkoi olla jo vähän paremmalla tuulella ja kävi haistelemassa Manua silloin tällöin. Tiistaina ne olivat jo kaikki ihan kavereita joten vähän harmitti lähteä kotiin. Pakko olla ylpeä kaikista noista kissoista sillä ne käyttäytyivät todella fiksusti ja säästyttiin vain yhdellä pienellä naarmulla. En olisi todellakaan voinu uskoa, että noista olisi tuossa ajassa tullut noin hyvät kaverit.

Illalla lähdettiinkin takaisin kotia päin ja Manu matkusti taas tosi hienosti! Bussissa se maukui pari kertaa, mutta muuten oli ihan hiljaa ja lähinnä nukkui.
Tiistaina annettiin kissoille vähän ahvenen filettä maistiaisiksi. Misha kävi haistamassa ja sen jälkeen leiriytyi tuolin päälle katsomaan kakaroiden touhuja. Minni maistoi ensin hiukan muttei oikein maistunut. Manulle nuo kelpasivat ja se söikin lautasen tyhjäksi.
 Samalle sohvalle nuo uskaltautuivat ensimmäisen kerran sunnuntaina. Silloin tytöt istuivat toisella puolella ja Manu tuli mamman syliin turvaan katselemaan niitä. Miten voikaan kissa olla noin ilmeikäs. Tiistaina ne jo nukkuivat ihan tyytyväisinä samalla puolella sohvaa.
 Misha näytti kyllä välillä niin hapanta naamaa, että ihan nauratti. 
 Juuri ennen lähtöä kaikki kolme leikkivätkin eteisessä ja keittiössä ihan tyytyväisinä. Vaikka Minnillä ja Manulla on puolisen vuotta ikäeroa niin kokoeroa niillä ei pahemmin ole. Tietty Minnillä on enemmän massaa ja Manu on tuollainen luikero, mutta korkeudessa ei ole paljoa eroa. Misha nyt taas on aikas kookas joka puolelta.

#156 Kissatäyteinen viikonloppu

Lauantaina lähdettiinkin Manun ensimmäiselle reissulle ja suunnattiin kohti Vantaata josta lähdetäänki vasta tiistaina kohti kotia. Ei olisi herrasta uskonut, että reissaa ensimmäisen kerran vaan hyvin tottuneen oloisesti nukkui lähes koko bussimatkan.
Perillä olikin paljon jännempää sillä heti oli kaksi tyttökissaa vastassa. Laitettiin Manu makuuhuoneeseen, jossa se sai totutella uuteen paikkaa ja uusiin hajuihin rauhassa. Samalla annettiin Minnille ja Mishalle haisteltavaksi Manun pyyhkeitä (joiden päällä se on yleensä nukkunut). Illemalla päästettiin Manu tutkiskelemaan muutakin kämppää ja silmä tarkkana katsottiin kissojen perään. Ne pysyttelivät kaikki hyvän etäisyyden päästä toisistaan ja muutaman kerran sähisivät jos Manu meni liian lähelle.
Neiti Valkoinen (Misha) ei ollut yhtään innostunut vieraasta kissasta vaan on näyttänyt hyvin nyrpeää naamaa koko ajan. Minni ja Manu ovat selvästi kiinnostuneet toisistaan, mutta vähän vielä pelottaa. Ne kuitenkin jo hetken aikaa leikkivät yhdessä mikä ja menevät välillä jo alle metrin päähän toisistaan ja leikkivät seuraa johtajaa leikkiä. Emme kumpikaan ystäväni kanssa osanneet odottaa näin nopeaa edistystä. Mishakin on edes suht tyytyväinen kunhan Manu ja Minni pysyvät tarpeeksi kaukana. Tällä hetkellä ne tosin nukkuvat kaikki ihan tyytyväisinä samassa huoneessa.
Minni on kauhea linssilude ja siitä saikin paljon kivoja kuvia. Misha taas näyttää joka kuvassa siltä, että maailma haisee hyvin pahalta. Manu nyt mennä jolkottaa semmoista vauhtia joka paikkaan ettei kameranpitelijä pysy perässä.

#155 Kaneihin totuttelua

Päivittäin kissa ja kanit ovat tekemisissä ja se onkin tuottanut jo hiukan tulosta. Alkuun Neiti oli aika aggressiivinenkin Manua kohtaan kun taas Poju on kokoajan ollut kiinnostunut. Ajattelin ettei Neiti tule jaksamaan kakaran pelleilyä, mutta olin väärässä. Se antaa Manun käpälödä itseään aidan läpi eikä välitä enää läheskään niin paljon kuin alussa. Välillä sillä menee hermo ja se komentaa murisemalla, jolloin Manu onneksi tajuaa perääntyä.
Poju on niin kiintynyt omaan uuteen laatikkoonsa ja harvoin tulee katsomaan Manun puuhia aidan viereen. Vapaana ollessaan se kyllä juoksentelee iloisesti kissen perässä ja haistelee kaveria.
Viikonloppuna olisikin tarkoitus lähteä muutamaksi päiväksi Manun kanssa katselemaan vähän tyttökissoja Vantaalle (katsomaan miten tämä neiti sekä pieni Minni ovat kasvaneet). Silloin kanit ovat isännän hellässä huomassa.

Tänään olikin se päivä, kun Manu ehti kiivetä kanien puolelle ennen kuin huomasin. Mitään tappelua ei onneksi tullut vaan kaikki olivat ihmeissään. Ihmekkös tuo. Ei sitä joka päivä putoa kissa taivaalta.